Sivut

lauantai, 11. helmikuuta 2012

Kanakeitto

Vähän aikaa sitten kerroinkin, että olen alkanut monipuolistamaan ruokailuani, joka on onnistunut vaihtelevasti. Työpäivinä on helppo sortua nopeimpaan vaihtoehtoon kiireen ja voimattomuuden vuoksi.

Viimeaikaisena kokeilunani on ollut muunneltu kanakeitto. Kanakeiton halusin tehdä kirkkaaseen liemeen, jotta kalorit pysyisivät kohdillaan. Tämän pohjalta lähdinkin etsiskelemään valmiina ohjeita, joita voisin muunnella. Lopulta päädyin Yhteishyvän nettisivuilla olleeseen helppoon kanakeittoon. Ohjeen löydät täältä.

Oman keittoni raaka-aineina käytin kanaa, porkkanaa, paprikaa, pakastemaissia, tomaattipyrettä ja bataattia. Mausteina olivat paprikajauhe, curry ja suola. Tomaattipyrettä en jättänyt pois, koska sitä tuli niin pieni määrä per annos, joten kalorit tuskin muuttuivat kauheasti. Jostain olen lukenut, että maissi ei olisi niin hyvä vaihtoehto, mutta päätin käyttää sitä kuitenkin kohtuudella. Itse tein suuremman määrän kerralla, jotta säästyisin ruuanlaitolta seuraavanakin päivänä.

Tältä minun versioni kanakeitosta näytti:


Löytyykö teiltä mitään hyviä kanakeiton ohjeita?

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Vastaan kommenttiisi mahdollisimman pian.